Churrot

Alle 60 min
(n. 60 kpl)
Arvostele:
Keskiarvo 5, arvioitu 1 kertaa
Churrot
Churrot

Ainekset:

Paistamiseen:

Pinnalle:

sokeria tai kaneli-sokeriseosta

Lisäksi:

Nutellaa ja vaniljajäätelöä

Ohje:

  1. Mittaa vesi, margariini ja suola kattilaan ja kiehauta. Lisää jauhot ja vatkaa voimakkaasti muutama minuutti, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Nosta kattila liedeltä.
  2. Vatkaa munat toisessa kulhossa kevyeksi vaahdoksi.
  3. Kaada munavaahto vähitellen lämpimän taikinan joukkoon koko ajan vatkaten.
  4. Laita taikina pursotinpussiin tai tukevaan muovipussiin, jossa on tähtitylla
  5. Laita munkinpaistorasva kuumenemaan paksupohjaiseen kattilaan. Kokeile rasvan kuumuutta taikinapalalla. Rasva on riittävän kuumaa, kun siihen pudotettu taikinapala nousee pintaan ja rasva alkaa kuplia.
  6. Purista taikinasta öljyyn noin kymmenen sentin pituisia tankoja. Leikkaa taikina poikki saksilla. Älä pursota liian monta churroa kerralla kattilaan, etteivät ne tartu toisiinsa. Paista churrot molemmin puolin kullanruskeaksi.
  7. Nosta kypsät leivonnaiset reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Pyörittele lämpimät churrot sokerissa tai valmiissa kaneli-sokeriseoksessa. Tarjoile Nutellan ja jäätelön kanssa.

Kokeile myös näitä

Reseptissä käytetyt tuotteemme

Kommentit:

Lisää kommenttisi
Lisää kommenttisi

Nimimerkki
Viesti

30.04.2014 17:47

anneliwarku@hotmail.com

En ole vielä kokeilut reseptiä, mutta espanjalaisiin churroihin ei laiteta kananmunia.Saman verran vettä ja jauhoja, vähän suolaa, ja jos haluaa, lusikallinen voita.

30.04.2014 15:28

sisko

tein, paksuhko pursotinpussi meni kyllä rikki pursotettaessa, mutta uusi tilalle vain.

25.04.2013 17:17

Nimerkki

Tätä oitis kokeilen kun ei hiivaa tarvita, hyvä juttu,,,nam!